keskiviikko, 13. lokakuu 2010

Eloa rouvasihmisenä.

 

 

Häistä tuli juuri meidän näköiset.

Aikaa on kulunut ja jotain sentään tapahtunutkin tässä välissä.

Polttareista selvisin hengissä, sain kunnian ratsastaa maailman laiskimmalla hevosella voittoon, myydä piparkakkuja ja pähkinöitä, syödä piknikkiä kaikkea muuta kuin sivistyneessä seurassa, poseerata moottoripyörän päällä, kokea morsiustaikoja saunassa.

Tilaisuuden tullen järkytin ihmisiä kertomalla että minä olen porukan kuski ;D

Kiitos tytöt!

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

Häät vietettiin aurinkoisena päivänä 18.8. Seinäjoella.

Järjestelyt tapahtuivat onneksi muutamassa päivässä: varasin papin, paikan, Sjoen reissulla varasin kampaajan, meikkaajan ja kukat. Ruokalistan päättäminenkään ei ollut ongelma.

Häitä edeltävänä päivänä leivoin kakkua, kappas vain porukoiden uuni tuhosi kolme pohjaa ja päädyin ostamaan kaupasta valmispohjia. Tuli tehtyä kaksi kakkua, toinen valmispohjilla ja toinen reunoilta tuhoutuneiden pohjien keskiosista. Täyttökin vielä sujui, mutta keskiyöllä silmät lupsahteli kiinni siihen malliin että jätin kuorruttamisen hääpäivään. Ja tämä oli sellainen tehtävä jota kukaan muu ei saanut tehdä. Tuntui kuin koko hääjärjestelyjen hohdokkain kohokohta olisi juurikin noiden kakkujen koristelu. Sitä se ei lopulta ollut kun vihkimisen ja ruoan jälkeen pääsin vatkaamaan kermaa ja hädissäni asettelin koristeita paikoilleen. Onneksi on tullut reenattua tuota kakuntekoa, sitä hosumista ja kiirettä ei ehkä lopputuloksesta sitten huomannut ihan heti kun pursottaminenkin tapahtui jo suht automaattisesti.

 

 

 

Kuvia tästä koko tapahtumasta on niukalti, suurin osa on vieläkin Seinäjoella, enkä ole tässä kahdessa kuukaudessa saanut edes  valittua valokuvaajan koevedoksista teetettäviä kuvia. Joku saisi kyllä piiskata mua hereille tästä horroksesta.

@ Studio Street (Seinäjoki)

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

Sama kohtalo oli myös asunnon remontilla. Seinät ja katot maalattiin, muutto hoidettiin ja hankkiuduttiin vanhasta kämpästä eroon. Tähän mennessä olen jaksanut laittaa vain olohuoneeseen verhot, sekä Aden huoneeseen puolet verhoista (ongelmaksi tuli etten edes tikkailta yllä laittamaan verhonipsuja tankoon, joten ootelllaan milloin muistan vinkata miehelle tästä ongelmasta) :D

Ja tätä kirjoittaessa huomaan, että uusiksi asennettu Wordini ei tarkasta oikeinkirjoitusta, näin aamusta oikolukuni ei pelaa, toisinaan se ei toimi koko päivänä... huoh.

Niin siitä asunnosta, keittiö jäi puoleen väliin. Sähkömiestä emme pyytäneet, tuonne kun keväällä tulee se remontti ja sähköt menevät siinä jo uusiksi niin turhaan maksetaan samasta tuosta kahdesti. Joten meillä käytetään mikroa, monitoimikonetta ja vedenkeitintä vuorotellen kun on vain yksi pistorasia vapaana. Kahvinkeitin vuorottelee radion kanssa ;)

Uunissakin rajoitteena on vain että voin käyttää maksimissa VAIN 2 levyä ja uunia yhtäaikaa, tässä oli joku kaks- ja kolmijuttuvaihe joka vaatii myöskin hieman työläämpää sähköremppaa. Myös listat uupuu vielä sieltä täältä, mutta eiköhän tässä ennen joulua virkistytä. Keittiöön ja Aden huoneeseen sentään sain taulut laitettua, tai no Jarkkohan ne joutui vasaroimaan kun tuhosin sen verran taulukoukkuja ja aiheutin muutaman reiän seinään (meinasi itku tulla kun muutama viikko sitten kittasin ja hioin ne seinät!). Ja meidän makkarissa on edelleen 4 pahvilaatikkoa purkamatta! Pahuksen pahus, tätä tavaraa vain on liikaa ja mistään ei mukamas raaskisi luopua. Hyvänä esimerkkinä Irlannista tuotu takorautainen vessapaperiteline, siitä en luovu vaikkei ole käyttöä mokomalle.

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

Ja kaiken tämän lisäksi rakas varpaani tulehtui taas. Viime helmikuussa se alkoi, tähän mennessä olen käynyt ihan liian monta kertaa tohtorilla, näistä muistan tälle syksylle kertyneen 2 sh-käyntiä, 6 lääkärikäyntiä ja yksi leikkaus. Eka leikkaus oli keväällä, mutta kiilaresektion jälkeen kynsi kasvoi takaisin ja homma alkoi alusta. Btw nyt taas viimeisimmän operaation jälkeen nautin antibioottia. Olihan mulla hieman orpo olo sinä ainoana viikkona kun ei ollut mitään kuuria päällä. Viides kuuri kahden kuukauden sisällä. Argh.

Ja viimeisimpänä vaihdettiin Mondeo Jeeppiin. Voi että olen rakastunut tuohon autoon, on niin kodikas ja mukava että oksat pois. Ainoa pienen pieni miinus on sen kulutus, mitäpä muuta sitä voisi odottaa Amerikkalaiselta maasturilta.

Minun minun minun <3

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

ps. leivottiin jo piparkakkuja ja joulutorttuja. Kinkkuakin olen metsästänyt mutta ei niitä vielä kaupoissa ole... (en ole jouluihminen, himoitsen vain hyvää ruokaa jota ei tulisi mielestäni sitoa vain yhteen ajankohtaan vuodessa) ;)

 

 

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

 

Lopuksi vielä pieni morsiustyttömme :)

 

 

~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~

 

sunnuntai, 6. kesäkuu 2010

Pikapäivitystä

Muutto on miltei ohi, päivällä luovutetaan vanhan kämpän avaimet ja sanotaan lopullisesti hyvästit yläkerran huutajanaiselle, jonka kunniaksi kaiketi voisi korkata viinipullonkin!

Päivät on menny tavaroita pakatessa, purkaessa ja varpaita korjaten, mun koivet on kai kasvanu pari senttiä joka suuntaan kun en yhtään hahmota niitä ja iskenkin joka askeleella

kinttuni johonkin laatikkoon...

Toistaiseksi aika ja omat hermot eivät riitä pidempiin kirjoituksiin, on pari hyvin jännittävää juttua tulossa viikon sisällä vastaan ja niiden eteen pitäisi tehdä hieman töitäkin.

Mutta tuossa taannoin mainitsin yhdestä uutisesta ja tässä se tulee enempiä kaunistelematta; ME MENNÄÄN NAIMISIIN!

tiistai, 25. toukokuu 2010

Vihreää saarta muistellen ja kaivaten

Hihhei, tänään kämppä on valmis, siis maalari saa hommansa päätökseen! Mulle jää enää Aden huoneen katon viimeistely, ja sitten meidän onkin jatkettava keittiössä työtasojen korotusta.

Tässä kuvaa olohuoneesta keittiöön päin. Vaaleampi väri on Sorbetti, jonka valitsin puhtaasti sen vuoksi että se oli mahdollisimman lähellä Carpenterstownin talon seinien väriä.

 

Adelinesta on aina yhtä hauska käydä uudessa kodissa kunnes päästään ovesta sisälle ja tyttö huomaa ettei siellä vieläkään passaa leikkiä.

 

Alan tässä kokoamaan kuvia ja tekstiä Irlannista. Jos muutolta jää aikaa, aloitan jo tänä iltana esittelemällä teille Blanchardstownin alueella sijaitsevan Corduffin, missä asuin ensimmäiset 6kk Jarkon kanssa, sekä jos uskallus vielä iltasella riittää, voin kertoa kuinka pikapikaa meidän romanssi syttyikään…

Mutta nyt ei auta kuin alkaa hommiin, on niin paljon tehtävää että oksat pois!

sunnuntai, 23. toukokuu 2010

Kuvapäivitystä maalausprojektista

Ja tässä ne luvatut kuvat. Maalattu seinä olohuoneesta. Samalla värillä tuli keittiökin.

Tikkurila - Duuri

Nyt huomaan ettei pitäisi ainakaan tämän naisen olla päättämässä remontista. Aden huoneen katosta on käyty tällainen keskustelu:

 Kaikki katot maalataan”, maalasin yhden katon ja muutin mieltäni.

Ei sitä tarvi maalata kun ei näy mitään tummentumia”, samaa toistin maalarillekin.

Tapetit lähti, ”mie maalaan sen sunnuntaina” ja tässä sitä ollaan, maalausvaatteet päällä tekemässä lähtöä.

 

Tämä töherrys oli jo ennestään yritetty maalata piiloon, mutta kyllä siitä ainakin livenä jotain selvää saa. Mies tuumailikin että mitä ihmettä tässä huoneessa on tapahtunut…

Lisukkeena ihana ylläri eiliseltä. Hain Jarkon töistä ja mitäs miehellä olikaan pitkältä ajoreissulta tuliaisina <3

<3

Alan epäilemään että a) puhun unissani b) Jarkolla on telepaattisia kykyjä tai c) mulla on toinen persoona joka aikamoinen papupata, kun tuo mies tuntuu toteuttavan jokaisen asian mistä pari päivää takaperin olen haaveillut?!? Mutta en valita! <3

lauantai, 22. toukokuu 2010

Duuri, Sorbetti, Orkidea ja Lemmikki, siinä on meidän värit.

Hitsit kun laiskottaa!

Harmittaa ihan mielettömästi kun on kauniit ilmat niin pitää sisähommissa olla, tai sitten on niin kuuma ettei tytön kans kestä ulos mennä. Mun olematon albiinorusketus tulee sitten kello viiden auringonlaskusta!

Revittiin (tai no anoppi repi) loputkin tapetit. Käyn tänään nappaamassa kuvan graffitista mikä paljastui yhdestä seinästä.

Meille tuli maalari. Kattoni sai kehuja, kysyi kahdestiko maalasin sen. Vastasin että neljästi :D

Maanantaina näillä näkymin isketään viimeiset maalit seinään, listat takaisin paikoilleen ja hoidetaan keittiö viimein valmiiksi. Sitten ei auta kuin pakata, pakata ja pakata.

 Irlannissa tämä urakka kieltämättä oli paljon pahempi. 5 makuuhuonetta, joihin edelliset asukkaat olivat jättäneet pientä sälää, ikävä kyllä mun piti kerätä kaikki se roska, imuroida ja pyyhkiä pölyt, pestä ne kirotut vessat ja suihkut. Lopulta meillä oli toinen olohuone täynnä hävitettävää tavaraa (laitan tästä kuvan jahka pääsen toiselle koneelle). Onneksi eräs taksikuski haki parissa erässä isolla autolla ne romut eikä meidän tarvinnut yrittää hävittää niitä roskien mukana.

Samassa lähetettiin Suomeen laatikoittain tavaraa, mutta vielä suurempi osa meni sille taksikuskille. Maasta maahan muutossa kyllä köyhtyy!

Aattelin tänään hakia bikinit. Vanhat on kadonneet ja löytyneet naurettavan pienet. Ei sillä että oisin kasvanut mihinkään suuntaan…  Joku kesämekko, shortsit ja muutama paitakin pitäisi löytää, on niin tajuttoman kuuma että oksat pois…

USAsta pitäisi tilata eräs mielettömän ihana mekko, mutta en ole ihan varma, mun vatsa kun ei oo vieläkään niin timmissä kunnossa kuin voisi olla… tosin en mä ole mitään tehnytkään sen eteen… mutta se mekko on niiiiiiiiiin ihana, olisi juuri sopiva kannuste aloittaa se kuntoilu… Toisaalta tässä saa hieman seurata euron ja dollarin kurssiakin, en taho maksaa siitä mekosta yhtään enempää kuin pakko. Ja tässä kohtaa Jarkko astuu kuvioihin kun se tajuaa tuosta puolesta jotain <3

Yleensä en nauti shoppailusta. Olen kaiketi vain puolikas nainen tuon puutteen vuoksi kun vihaan ylikaiken kaupoissa kiertelyä eikä kaupungilla nautittu lattekaan piristä. Sitä vain aattelee että olipas kallis höyryttämällä vaahdotettu maito.

Ehkä tätä shoppailipainotteista päivää voisi tasapainottaa vierailulla kirjastoon. Taijan taas selkä vääränä kantaa kirjoja yölukemiseksi. Voi kun voisinkin työkseni vain lukea kirjoja, tai kirjoittaa niitä ;)

 

ps. näin unta että joku väitti mun menneen hankkimaan silikonirinnat. Unessa Jarkko kommentoikin lopulta mun rintoja tammisiksi parioviksi!!?

 

Adeline sai ikioman keittiön. Löytyy tiskari, uuni, lusikkalaatikko, kippoa ja kuppia. Tyttö ryöväsikin jo meidän lusikkalaatikosta pikkulusikat, omat aterimet, munakellon ja pari lasinalusta <3